Riihimäki 22.6.2004

Riihimäen kaupungin hallitus
PL 125
11101 Riihimäki

Kaupunkikeskustan kehittäminen


Riihimäen kaupunkikeskustan kehittämistyö käynnistyi osana Riihimäen kaupunkikeskustayhdistys ViRiKe ry:n hallinnoimaa Aluekeskukseksi yrittäjyyttä tukemalla -projektia (AYT) vuoden 2002 lopulla. Jo päättyneessä EU-projektissa todettiin tarpeelliseksi kartoittaa keskustan tilannetta kokonaisuutena sekä kirjata alueen toimijoiden näkemykset siitä, millaiseksi keskustan halutaan kehittyvän.

Strategisesti tärkeiksi ja kaupunkikeskustan kannalta ratkaiseviksi asioiksi nousi kolme asiaa:

  • kaupunkikuvan siisteys ja viihtyisyys

  • keskeinen kohtaamis- ja tapahtumapaikka, tori
  • liikkeiden aukioloajat


Tämän vuoden alussa käynnistyi kehittämistyö, joka toteutettiin kaupunkikeskustan tärkeimpien sidosryhmien muodostamissa työryhmissä. Työtä tehtiin asukkaitten, kiinteistön omistajien sekä yrittäjien työryhmissä. Lisäksi muodostettiin yksi yhteinen työryhmä, johon kukin ryhmä nimesi edustajansa ja johon tulivat mukaan kaupunginjohtaja sekä kaupunginhallituksen nimeämät kolme edustajaa.

Varsinaiseksi tavoitteeksi asetettiin elävän, viihtyisän ja kaupallisesti vireän kaupunkikeskustan aikaansaaminen. Käytännössä tämä merkitsi yhteisten isojen kehityslinjojen linjaamista sekä lukemattomien pienten asioiden huomioon ottamista, korjaamista ja kohentamista ja jopa joitakin uusia hankkeita. Tarkoituksena on, että eri tahot ryhtyvät toteuttamaan näitä yhdessä ja erikseen.

Kolmessa työryhmässä esiin nousseet asiat olivat näkökulmien erilaisuudesta huolimatta hyvin samansuuntaiset.

Keskeisiksi kehittämiskohteiksi nousivat:

  • asema-keskusta -akseli toreineen

  • keskustan tiiviyden säilyttäminen sekä sen palvelujen ja tarjonnan monipuolisuuden vahvistaminen
  • aukioloaikojen yhtenäistäminen
  • pysäköintijärjestelyjen pikainen toteuttaminen

Kesäkuussa, koottiin vielä työryhmätyöhön osallistuneet pohtimaan konkreettisia kehittämistoimia, joilla saadaan näkyvää parannusta kaupunkikeskustaan. Tämän palaverin perusteella ViRiKe esittää Riihimäen kaupungille sekä muille keskustan toimijoille huomioon otettavaksi seuraavaa:

  • Pysäköintitilanteen nopea korjaaminen uusia alueita rakentamalla jo ennen Tilhi-korttelin rakennustöiden aloittamista. Parkkipaikkojen riittävyydestä yleensäkin tulisi ehdottomasti huolehtia ennen sellaisten hankkeiden aloittamista, joiden toteutuksessa häviää nykyisin pysäköintikäytössä olevia alueita. Uusia pysäköintialueita toivotaan sekä Suokylään että nykyiselle torille. Valtakadun ja Suokadun kulmauksessa olevan hiekkakentän päällystäminen ja pysäköintiruutujen merkintä toisi ensi vaiheessa helpotusta tilanteeseen.

    Ehdotamme myös vinopysäköintialueen rakentamista Pohjoisen Asemakadun Keskuspuiston puolelle sekä jalankulku- ja pyörätien siirtämistä vain kadun veturitallien puoleiselle laidalle. Näillä järjestelyillä voitaisiin aseman/keskustan tuntumaan saada sata uutta pysäköintipaikkaa. Riittävillä ja helposti saavutettavilla pysäköintipaikoilla pyritään takaamaan se, ettei asiointi vähene keskustassa muutosvaiheiden aikana. Lisäksi keskustan pysäköintipaikoille, väliaikaisillekin, olisi syytä saada selkeät opasteet.

    Toivomme myös, että kaupunki selvittää ns. Foorumin sekä Hämeenkadun S-Market-kiinteistöjen omistajien halukkuuden lisäparkkipaikkojen rakentamiseen kiinteistöjen yhteyteen.

  • Rautatieasemalta (tuleva matkakeskus) selkeä viitoitus keskustaan, mikä puuttuu nykyisin kokonaan.
  • Lisää roska-astioita keskustaan, lisää pylväisiin sekä ns. kriittisiin kohtiin (kioskien ympäristöt sekä parkkipaikat). Roska-astioita lisäämällä vältetään ainakin osa ympäristön roskaantumisesta. Erittäin tärkeää on myös, että roska-astiat tyhjennetään riittävän usein. Tässä tulisi sopia selkeästi vastuut ja työnjako kaupungin ja kiinteistöjen kesken.
  • Sähkön saannin järjestäminen tapahtumia varten (uusi tori, Hämeenkadun yläpää).
  • Hämeenaukion kunnostaminen. Hämeenaukio on kaupunkikuvallisesti tärkeä paikka, joka luo mielikuvaa Riihimäen keskustasta (mm. Linnean kokousasiakkaat). Aukion valopylväät ovat ruostuneet ja osin vinossa. Aukiolla ja sen liikennejakajalla kasvaa rikkakasveja, joiden kitkemiseen pitäisi löytyä voimavaroja. Yleensäkin keskustan kauniit istutukset vaatisivat kitkemistä nykyistä useammin, jotta kaupunkikuva olisi siisti.
  • Teiden ja katujen kunto jopa keskustaan johtavilla pääväylillä on monin paikoin huono ja vaikuttaa kaupungin imagoon. Ydinkeskustassa Kirkkopolun liikenne on ongelmallista. Kadulta puuttuu kokonaan jalkakäytävä, vaikka väylällä on runsaasti sekä ajoneuvoliikennettä että jalankulkua (kirkko, seurakuntakoti).
  • Monien myymälöiden ja kiinteistöjen julkisivut vaativat kunnostusta. ViRiKe pyrkii osaltaan kampanjoimaan nykyistä siistimpien ja yhtenäisempien julkisivujen aikaansaamiseksi. Tavoitteena on, että kiinteistöissä toimivat yritykset ottavat asiakseen keskustella kiinteistöyhtiössä rakennusten ulkoasun ja erityisesti liikkeiden nimikylttien ja markiisien kunnostuksesta ja huollosta.

ViRiKe toivoo, että kaupunki ryhtyisi omien työohjelmiensa puitteissa kohentamaan kaupunkikeskustaa ehdotetuilta osin sekä ottaisi suuremmat hankkeet mukaan lähiaikojen suunnitelmiin.

Lisäksi esitämme, että kaupunki ottaisi vuosittain budjettiin määrärahan, jonka turvin voitaisiin toteuttaa pienehköjä, mutta kaupunkikuvallisesti merkittäviä korjauksia ja uudistuksia.

Yhteistyöterveisin

Riihimäen kaupunkikeskustayhdistys ViRiKe ry / hallitus

Anna-Liisa Makkonen

puheenjohtaja

Sinikka Tenkanen

toimintakoordinaattori

LIITTEET Riihimäen kaupunkikeskustan kehittämisstrategia, Ralf Juslin, heinäkuu 2003

Riihimäen kaupunkikeskustan kehittäminen, raportti työryhmätyöstä 9. - 31.3.2004

TIEDOKSI Riihimäen Yrittäjät ry

kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokanen

Puh/Fax: (019) 769 597          e-mail: virike@virike.net