![]() ViRiKe ry Graniitin
kalenteri Yhteystiedot Jäsenluettelo Hallitus Ajankohtaista Säännöt Toimintasuunnitelma
Toimintakertomus
Jäsenmaksut Liity
jäseneksi Kalenteri Kuvagalleria Visiointia Projektit Palautetta |
TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Yleistä Yhdistys jatkaa Graniitin toimintojen koordinoijana, kaupungin kanssa v. 2009 solmitulla yhteistyösopimuksella. Nykyinen kauppatori lakkautetaan ja toritoiminta siirretään Graniitille Virikkeen hoidettavaksi 1.4.2010 alkaen. Tämän vuoden markkinat on kuitenkin myyty vielä kauppatorille ja markkinatoiminta siirtyy Graniitille vuodesta 2011 lukien. Arkitorin ja markkinoiden osalta solmitaan kaupungin kanssa yhteistyösopimus keväällä 2010. Käytännön järjestelyistä vastaa virikesihteeri. Yhdistys järjestää erilaisia tapahtumia ja markkinatyyppistä toimintaa kysynnän ja mahdollisuuksiensa mukaan.> Yhdistys painottaa myös vuoden 2010 toiminnassaan kaupunkikeskustan muutosten seurantaa ja pyrkii mahdollisuuksien mukaan tuottamaan kehittämishankkeita ja -ideoita. Se antaa pyydettäessä myös kaupunkikeskustaan liittyviä lausuntoja. ViRiKe-lehti ilmestyy vuonna 2010 kahdesti: kesäkuussa, ennen Shoppingia sekä Joulunavauksen edellä. Lisäksi on suunniteltu hää- ja juhlateemaista ilmoitusliitettä, Juhlasanomia, Vartin väliin huhtikuussa. Yhdistyksen hallitus kokoontuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa heinä- ja elokuuta lukuun ottamatta. Sääntömääräinen vuosikokous järjestetään vuosittain helmikuun loppuun mennessä. Tarvittaessa hallitus nimeää avukseen toimintaryhmiä. Yhdistykseen viime vuonna perustettu kaupan työryhmä edistää kauppiaiden markkinointia ja yhteisten tapahtumien suunnittelua ja järjestämistä. Muu toiminta
|
![]() ![]() ![]() Kuvagalleria Virike-lehti Riihimäki |